KELLONVAIHTOVIIKOT 2016 vol.1

KELLONVAIHTOVIIKOT 2016 vol.1

Taas on talven selkä taittunut, koska jokakeväinen kampanjamme, kellonvaihtoviikot, on taas käynnissä.

Vuosien aikana tulleen palautteen pohjalta muokkasimme kellonvaihtoviikkojen ”sapluunaa”. Aiemmin kampanjassa hyvitys on tarjottu vain yhteen kellomerkkiin mutta tänä keväänä sen saa kolmeen erilaiseen brändiin: SEIKO, Raymond Weil ja Casio G-SHOCK.
Kaikilla kolmella, laadukkaalla kellobrändillä on omat erityispiirtensä niin muotoilussa, materiaaleissa kuin tekniikassakin.
Kellonvaihtoviikkojen hyvitys on tänä vuonna 30€ – 300€ riippuen uuden rannekellon suositushinnasta.

Kellonvaihtoviikkojen tavoitteena on kannustaa kierrättämään oikeaoppisesti vanhat, tarpeettomat, rikkinäiset, kuluneet rannekellot. Rannekellohan on ympäristömyrkkyä niin kauan kuin kellossa on paristo tai akku. Me kelloliikkeessä poistamme paristot ja akut, jotka kierrätetään oikeaan osoitteeseen: Sama italialainen herra käy edelleen pari kertaa vuodessa noutamassa hopeaoksidiparistot jatkokäsittelyä varten ja akut kulkevat ympäristömyrkkyjen kierrätykseen. Rannekellon muut osat kiertävät metallijätteeksi. Huom! Ei siis tarvitse pelätä, että vanha, rikkoutunut rippikello löytyisi joskus jonkun muun ranteesta korjattuna.

Kevät on usein myös sisustamisen ja siivouksen aikaa, joten nyt kaivamaan laatikoita ja kaappeja ja sen jälkeen kello-ostoksille: Uusi rannekello piristää aina ja kevät ja kesä tuovat mukanaan monenlaisia juhlia, joten nyt on hyvä tilaisuus tehdä laadukkaita lahjaostoksia myös niitä ajatellen.

VARMA KEVÄÄN MERKKI

VARMA KEVÄÄN MERKKI

Varma kevään merkki on Kelloliike Salosen kellonvaihtoviikot.
Taas laitetaan pöytälaatikoihin kerääntyneet kellot kierrätykseen koko maaliskuun ajan.
Hyvitämme mistä tahansa, käymättömästäkin rannekellosta jopa 100€ ostaessasi uuden rannekellon.
Kampanja on ns. EKOTEKO: Poistamme täällä kelloliikkeessä kelloista paristot ja akut ja toimitamme kellot oikeaoppisesti kierrokselle eteenpäin. Tavalliset paristot lähtevät Italiaan, akut ja litiumparistot ongelmajätteeksi. Ja asiakas saa oikeaoppisesta kierrättämisestään hyvityksen ostaessaan uuden rannekellon.

Tänä vuonna kellonvaihtoviikot näkyvät ja kuuluvat ihan eri tavalla kuin aiempina vuosina.
Mainonnan ja markkinoinnin maailma elää suuressa murroksessa, johon Satakunnantien varrella sijaitsevan kivijalkaliikkeenkin on mukauduttava.
Aiempina vuosina vahvasti käytössä ollut sanomalehtimainos vaihtui tänä keväänä paikallisradiomainokseksi. Bongaa mainoksemme Radio Auran Aalloilta tai Radio Melodialta! Radion lisäksi kampanjoimme Facebookissa. Ja tietenkin kotisivuillamme. Kelloliikkeen katukuvaan painatettiin uusi seinäkangas ja A-ständiin uudet mainokset. Ja ikkunaostoksillakävijätkin on huomioitu. Lisäksi kellonvaihtoviikot koskevat nyt kaikkia edustamiamme kellomerkkejä – ennen oli vain SEIKO. Jännityksellä seuraamme muutoksen vaikutuksia.

 

Lauantaina 28.3.2015 vietetäänn toista kertaa kansallista KELLOJEN PÄIVÄÄ! Siihen päivään on luvassa ihan oma, eritynen ohjelmansa Siitä tarkemmin viikon kuluttua.

Kevät on jo pitkällä – oli jo helmikuussa. Hiihtäminen jäi vähiin. Lintukiikarit on kaivettu esiin. Kuntosaliharrastus Mentor Gymissa jatkuu edelleen, salibandya unohtamatta. Yrittäjän ammattitutkinto on loppusuoralla. Uutena juttuna kevääseeni tuli Senioritepsiläisten jäsenyys. Joulukuussa mittariini tärähtää 50 vuotta, joten sovin porukkaan erinomaisesti!

Nyt paistaa aurinko ja ikkunat on pesty ulkopuoleltakin.
Narsissit on kaivettu oven viereen ruukkuihin.

.

SYKSYN MERKIT

Juuri nyt kirjoittaessani tätä blogia paistaa aurinko! Istun linja-autossa matkalla Jyväskylään. Perillä suuntaamme tyttäreni uuten opiskelija-asuntoon. Olemme siis muuttomatkalla,  tai siis tyttäreni on. Huonekalut tulevat perässä viikonloppuna kuormurilla, toivottavasti jo siinä vaiheessa siivottuun pikkukotiin.
Yksi varma syksyn merkki on siis opiskelujen alkaminen.

Varma syksyn merkki on myös kellonvaihtoviikot.
Nyt kannattaa kaivaa vanhat, tarpeettomat, rikkinäiset, epäkäytännölliset, tai muuten vaan kyllästyttävät rannekellot esiin ja tulla kelloliikkeeseen päivittämään tilanne. Hyvitämme syyskuun ajan kaikista, käymättömistäkin rannekelloista 30€-60€ vaihdossa uuteen SEIKO rannekelloon.
Syyskuun erikoistarjous on miesten teräksinen kronografi. Sen suositushinta on 259€ ja 80€:n superhyvityksen jälkeen hinta on vain 179€!
Kannattaa tulla kauempaakin.
Vanhoista rannekelloista poistetaan akut ja paristot, jotka lajitellaan kierrätystä varten. Hopeaoksidiparistot lähtevät Italiaan asti jatkokäsittelyyn. Muut kellon osat toimitetaan asianmukaisesti eroteltuna eteenpäin.

 Viime kerralla kirjoittelin uusista vapaa-ajan suunnitelmistani ja ensimmäinen  askel on jo otettu: Ilmoittauduin jäsenksi uuteen MENTOR -kuntosaliin  ja siellä kuukauden mittaiselle valmennuskurssille. Let see, kuinka homma etenee ja rautaa alkaa nousta…

 Ja lisää syksynmerkkejä: Kelloliikkeen oven viereen ruukkuihin löysin Turun torilta upeat moniväriset krysanteemit. Niitä on tosi moni ihastellut ihan ääneen.

Ja kotona leivoin ensimmäinen omenapiirakan oman pihan omenoista..

Harjattula Golfin pihalla on upea pihlaja.

KELLOJEN PÄIVÄ 29.3.2014

Terveisiä täältä kotisohvalta. Ja miksi täältä, niin parasta ennen – päiväykseni oli kahdeksan vuotta sitten, kun täytin 40 vuotta. Nyt jouduin pieneen leikkaukseen, ei onneksi mitään vakavaa.

Kelloliikkeen palvelusta vastaavat Antti, Seija ja Tapsa. Paperityöt hoituvat helposti täältä kotisohvaltakin. Ja tämä oleilu on antanut myös perspektiiviä kelloliikkeen arkeen – on aikaa miettiä joku asia ihan loppuun asti. Ja huomata, kuinka likaiset ikkunat täällä kotona on!

Kelloliike Salonen on Suomen kelloseppäliitto ry:n jäsenliike. Tammikuussa 2014 kelloseppäliitto sai uuden puheenjohtajan, kellomies Joona Vuorenpään. Ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Kelloseppäliitosta on tullut nuorekkaampi ja kiinnostavampi jo muutaman toimintakuukauden aikana. Kiitos Joona ja muut aktiiviset toimijat muutoksen taustalla.
Esimerkiksi Seppien sauna – osallistun heti, kun saan kyydin Helsinkiin:)

Uudistunut kelloseppäliitto on lanseerannut kevääksi kellojen historiaa ja käyttöä korostavan tapahtuman, Kellojen päivän. Se osuu nyt ja tulevaisuudessa kesäaikaansiirtymistä edeltävään lauantaihin. Kelloseppäliiton jäsenille päivä tarjoaa mukavan ”alustan” ja mahdollisuuden rakentaa keväinen kellopäivä. Mitä se sitten kenelläkin sisältää; Kelloliike Salosen kellojen päivästä kirjoitan tarkemmin ensi viikolla.

 ”Tämän päivän maailma ja ajanmittaus pyörivät atomikellojen, kvartsikellojen sekä mekaanisten kellojen rytmittämänä.

Itsestäänselvyytenä pidetty aikaa mittaava laite ja aika kuitenkin liittyvät yhteiskuntien kehitykseen satojen ja jopatuhansien vuosien jänteellä”.
(Lainaus kelloseppäliiton lehdistötiedotteen alusta.)

Muistathan, että kellonvaihtoviikot jatkuvat maaliskuun loppuun asti!
Kierrätämme veloituksetta ja oikeaoppisesti tarpeettomat,  rikkinäiset -käymättömätkin- rannekellosi. Saat kierrätykseen toimittamisesta hyvitykseksi  30€ – 60€ ostaessasi uuden SEIKO rannekellon.