PIIPPAUSTA JA PIRINÄÄ

Jacob Jensen matkavekkari

Useat kelloliikkeen asiakkaat pohtivat ääneen paristonvaihtoa odotellessaan, että ostaako joku vielä herätyskellon. Ja vastaus on ”kyllä ostaa”.
Mielikuva kännykästä ja sen mullistavasta vaikutuksesta kaikkiin elämän osa-alueisiin ei ole tavoittanut aivan kaikkia. Tai siis on tavoittanut, mutta hyöty ei ole vastannut odotuksia, joten on palattu takaisin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen.
Kännykkä herättää suosikkitunnarilla tai muulla ääntelyllä. Perinteisestihän herätyskellot joko pirisevät tai piipittävät, volyymeissa on suuriakin vaihteluja. Kaikille äänille löytyy omat kannattajansa.
Mikä sitten saa kännykän omistajan ostamaan herätyskellon?

Täällä kelloliikkeessä kuulee monenlaisia perusteluja herätyskellon käytölle.
– Herätyskelloa on käytetty vuosikymmeniä. Vanha menee rikki ja tilalle hankitaan uusi. Iltatoimiin kuuluu, että se laitetaan soimaan (myös minun tapani).
– Kännykkä häiritsee öisin, turhat soitot ja viestin äänimerkki herättää, joten luuri jätetään toiseen huoneeseen.
– Kännykän säteilyvaikutuksista ollaan montaa mieltä. Monien mielestä on terveellisempää, että se ei ole pään vieressä yöpöydällä.
– Luotto vain yhteen herättäjään on heikko, eli kännykkä tarvitsee rinnalleen herästyskellon.
– Herätyskelloja pitää olla useita, jotta varmasti herää, ripoteltuna ympäri huonetta tai asuntoa.
– Vanhemmat ovat epätoivoisia nuorisonsa heräämisen suhteen, joten apuvoimia haetaan kovaäänisistä, pirisevistä herätyskelloista ja peltiämpäreistä.
– Yöllä pitää nähdä mitä kello on. Kännykän näytöllä on liian pientä tihrua. Herätyskellon näytöstä ajan
”tunnistaa” jo viisareita silmäilemällä.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon..Tässä oli vain ne suosituimmat.

Kelloliikkeen herätyskellojen valikoima on varmasti Turun laajin. Joukosta löytyy ne täysin äänettömät; ei todellakaan mitään käyntiääntä. Suurinta valikoimaa edustavat piipittävät mallit. Myös pirinää saa yöpöydälleen aamuksi sekä patteritoimisesta että vedettävästä mallista. Värejä löytyy useita, hopean sävyt ovat suosituimpiat.
Uusimmat mallit saapuivat viime viikolla. Seikon mallistoon oli tullut uusia värejä ja muotoja.

Jacob Jensen herästyskello      
Jacob Jensen seinäkello

Jacob Jensen lanseerasi digitaalisen matkaherätyskellon rinnalle perinteisemmän ja kookkaamman mallin, josta löytyy kolme värivaihtoehtoa.
Samassa kuormassa saimme seinälle lisää myös Jacob Jensenin seinäkelloja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *