TIMANTIT ON IKUISIAAAA…

…laulaa suosikkini Cheek. Sormuksessakin timantit ovat ikuisia, mutta kaikki muu siinä ympärillä vaatii säännöllisen epäsäännöllistä tarkistusta ja huoltoa.

Monelle asiakkaalleni ei valitettavasti ole tullut mieleen korun puhdistus tai huolto ennen kuin timantti on kadonnut ja korussa, timantin paikalla, on musta aukko.
Kultakorujen hinnat ovat nouseet moninkertaiseksi 2000-luvun aikana, joten senkin suhteen sormusten,  ketjujen ja riipusten huolto on entistäkin tärkeämpää. Lehdistä olemme lukeneet hulppeita ”Ostetaan Kultaa” -ilmoituksia, mitkä kertovat omaa kieltään kullan arvosta tänään.

Kun kultaseppä huoltaa esimerkiksi timanttisormuksen, kuuluu siihen timantin kiinnityksen tarkistus, pesu ja kiillotus. Valkokultaisiin tehdään pinnan uusiminen eli rodinointi. Mahdollisesti esiintulleesta korjauksen tai vahvistuksen tarpeesta keskustellaan aina asiakkaan kanssa erikseen.
Sormukset palautuvat omistajilleen aivan kuin uusina. Suosittelen!

Valitettavasti jo lyhyen kelloliike-urani aikana muutaman sormuksen kohdalla on huoltohommiin ryhdytty 10 vuotta liian myöhään.Vastaavasti eräs nuorirouva huollatti vihkisormuksensa jo viiden avioliittovuoden jälkeen. Ja sitä riemua, kun sormukset palasivat omalle paikalleen, vasempaan nimettömään, kirkkaina ja kiiltavinä; taas aivan kuin uusina.

Tarkempaa infoa asiasta voi lukea täältä:
http://www.suomenkultaseppienliitto.fi/index.php/korutietoa/korujen-kaytto-ja-huolto/

Entisessä elämässäni mieheltäni lahjaksi saatu keltakultainen kaulaketju oli kaulassani aina, päivällä, yöllä, töissä, jumpassa, saunassa, yms.yms. Joskus ketjun haju kaulallani äityi niin villiksi, että ketju piti puhdistaa keittämällä soodavedessä, steriloida. Vesi, mikä siitä hommasta jäi jäljelle, oli järkyttävän väristä!
Miksiköhän fysioterapeuttimieleeni ei juolahtanut, että veisin haisevan kultaketjuni  oikein kultasepälle huoltoon?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *