Tunnejälki

Kellojen päivä lauantaina 28.3.2015 ylitti kaikki odotuksemme. Päivän aikana kävi selväksi, että suomalaista kellosepäntaitoa arvostetaan ja kysyntää sille on edelleenkin. Kellojen päivänä kelloliikkeessä asioineet lähes 70 asiakasta vahvistavat tämän. Valitettavasti yksi kolmesta kelloseppä-Antista sairastui eikä päässyt paikalle, mutta kahden Antin voimin selvisimme päivästä loistavasti. Kiitos kaikille asiakkaille kärsivällisyydestä! Seuraavalla kerralla lokakuussa otamme käyttöön vuoronumerot. Valokuviakin piti jakaa täällä blogissa ja instagramissa mutta niitä ehdittiin ja muistettiin ottaa vain muutama, harmi. 

Kelloliike siirtyi maaliskuun lopulla myös Instagramiin (kelloliikesalonen). Se ei onnistunut ihan ongelmitta mutta onneksi minulla oli apuna TET-jaksolainen, sukulaispoika Aksu. Aksulla riittää varmasti kerrottavaa TET-jaksostaan kavereilleen: Miten vaikeita jotkut tietotekniikkaan liittyvät asiat voivat olla…eräälle täti-ihmiselle 🙂

Kelloliike Salonen täyttää maanantaina 20.4.2015 jo 84 vuotta! Samassa talossa sijainneita, yhtä vanhoja yrityksiä ei Turussakaan taida kovin montaa olla jäljellä. Seuraavana maanantaina 27.4.2015 tulee kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun avasimme kelloliikkeen uusin voimin.
Aloitellessani kauppiataruraani neljä vuotta sitten mietin keinoja tarjota kelloliikkeen asiakkaille jotain, mikä tuo asiakkaan kävelykadun ja kauppakeskuksien valikoiman ja tarjonnan paljoudesta huolimatta Satakunnantielle yhä uudelleen. Tavoitteenani on ollut tarjota asiakkaillemme mukava kohtaaminen, hyvä palvelu ja  tuotteiden asiantuntemus sekä luonnikas tunnelma. Tälle kaikelle löytyi oma sana, kun kuntosaliystäväni Tiina, yrittäjä hänkin, kertoi myynnin koulutuksesta, jossa aiheena oli ollut Tunnejälki kuluttajakaupassa. Laitoin Googleen sanan tunnejälki ja sieltähän se löytyi. Samaa aihetta käsiteltiin myös tällä viikolla Timalissa, Yrittäjän ammattitutkinnon luennolla. Huomaan itsekin seuraanvani tunnejälkeä valitessani ostopaikkoja ja palveluja. Tunnejäljellä on ihmeellinen voima: Se kääntää auton rattia ja ohjaa kävelysuuntaa…